🌱10-vuotiaan KOKIMOn kevätterveiset🌱

KOKIMO_kevät_2020

🌱🌱🌱🌱🌱🌱🌱🌱🌱🌱🌱🌱🌱🌱🌱🌱🌱🌱🌱🌱

Hei!

Kuluva vuosi on KOKIMOn 10-vuotisjuhlavuosi. Suunnittelemme parhaillaan juhlaesitystämme, joka saa ensi-iltansa vuoden kuluttua, kevään 2021 versoessa esiin.

Taiteilijaryhmä KOKIMO on perustettu Helsingissä vuonna 2010. KOKIMOn jäsenet ovat Kristian Ekholm, Markus Heino, Raisa Kilpeläinen, Viljami Lehtonen, Anna Murtola, Veera-Maija Murtola, Anna Pöllänen ja Salla Salin. Kaikki KOKIMOn jäsenet työskentelevät tahoillaan teatterin, tanssin, esitystaiteen, musiikin ja kuvataiteen parissa ja yhdessä KOKIMOna toimiessaan, heidän työskentelynsä tapahtuu yhteistoiminnallisesti ja kollektiivisesti. KOKIMO on esitystaiteen kentän indie-toimija – toimimme täysin vapaana taiteilijaryhmänä.

KOKIMO tutkii suhdetta ympäristöömme sekä siitä syntyviä kokemuksellisia havaintoja, esityksellisiä keinoja käyttäen. KOKIMO painottaa esityksissään ympäristölle herkistymistä, moniaistisuutta sekä kokijuutta katsojuuden sijaan. Ryhmä työskentelee tila- ja paikkasensitiivisesti. KOKIMO pyrkii ottamaan toiminnassaan huomioon ekologiset ja eettiset arvot.

KOKIMOlle tärkeitä ajatuksia taiteellisessa työssä ovat:

Kuka tahansa voi tehdä esityksen.
Katsomo on kokimo ja se on kaikkialla.
Tila on aina tilanne.
KOKIMO on väline ajatteluun ja elämyksiin, sisäisiin spektaakkeleihin.

Aurinkoista kevättä kaikille lukijoillemme, tukijoillemme ja kokijoillemme sekä kaikille yhteistyökumppaneillemme ja kaikille KOKIMOn ystäville!

Voimia poikkeustilaan!

Terveisin,
KOKIMO
www.kokimo.fi

🌱🌱🌱🌱🌱🌱🌱🌱🌱🌱🌱🌱🌱🌱🌱🌱🌱🌱🌱🌱

Kuva: KOKIMO

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: