PQ 2019 Pop Up Kallio Stagella ensi viikolla

FB_POPUP_TAPAHTUMAKUVA

PQ 2019 Pop Up -näyttelyssä 29.–30.4.2019 sekä 2.5.2019 pääset tutustumaan ennakkoon Suomen PQ-näyttelyosastoihin. Osastojen koepystytys tapahtuu Kallio Stagella ja valmiit näyttelyosastot nähdään kesäkuussa Prahassa järjestettävässä The Prague Quadrennial of Performance Design and Space -maailmannäyttelyssä. PQ on maailman suurin esittävien taiteiden skenografian (lavastustaiteen, pukusuunnittelun, äänisuunnittelun, valosuunnittelun) ja teatteriarkkitehtuurin kansainvälinen festivaali. PQ19 on avoinna Prahassa 6.–16.6.2019. Avajaisia vietetään Prahassa 5.6.2019.

Suomen kansallisesta näyttelystä sekä sen kuratoinnista ja suunnittelusta vastaa Suomen OISTAT-keskuksen valitsemana taiteiljaryhmä KOKIMO konseptillaan Fluid Stages, joka koostuu näyttelystä Prahan Industrial Palace -näyttelypaviljongissa sekä seitsemästä itsenäisestä, esityksellisestä teoksesta Prahan kaupunkitilassa. Teokset KOKIMO on kuratoinut avoimen haun kautta tulleista ehdotuksista.

Maailmannäyttelyn osana on myös opiskelijaosastojen näyttely, johon Suomesta lähtee Aalto-yliopiston ja Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun yhteinen opiskelijaosasto Kolo.

Sekä kansallinen näyttely Fluid Stages ja osa siihen liittyvistä teoksista että opiskelijaosaston näyttelykonsepti Kolo ovat esillä Kallio Stagella 29.–30.4.2019 sekä 2.5.2019.

Ma 29.4. klo 12–19
Ti 30.4. klo 10–15
To 2.5. klo 12–19

Kallio Stage, Pengerkatu 11, Helsinki
Tapahtumaan on vapaa pääsy. Tervetuloa!

PQ 2019 Pop Upin  järjestävät yhteistyössä:
KOKIMOSuomen OISTAT-keskus, Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu, Aalto ARTS, ELO Film School Finland & Aalto Studios

Fluid Stages -näyttelyn tukijat:
SKR, Taike, Avek, Suomen OISTAT-keskus ry, Pågå Oy ja Sun Effects Oy

Lisää tietoa: Fluid Stages -näyttelystä:  www.kokimo.fi ja www.oistat.fi
Lisää tietoa PQ:sta: www.pq.cz

KOKIMOn Fluid Stages -konseptin alla nähdään KOKIMOn lisäksi seuraavat taiteilijat ja teokset, joista osa osallistuu myös Pop Up -näyttelyyn:

Félix Blume, Veli Lehtovaara, Anna Nykyri, Andrea Valencia:
Sonic Presence of an Absent Choreography

Eero Erkamo, Milla Martikainen, Kati Raatikainen, Sofia Simola, Petra Vehviläinen:
Acts of Care

Kalle Rasinkangas: World Space

Karoliina Kauhanen, Eero Nieminen, Pinja Poropudas, Alexander Salvesen, Katriina Tavi: Mindscapes Landscapes

Laura & Veikko Sariola: Robot Loves

Marja Uusitalo: No Doubt

Siru Kosonen, Markus Lindén, Hannah Ouramo: Suck My Chair

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s